Tänään on tiedossa onnenpäivä! Vastarannan kiiski uskoo, että perjantai 13. päivä on TIETENKIN onnen- eikä epäonnenpäivä! Tänään on sitä paitsi rakkaan aviomieheni tilipäivä ja pääsen ruokakauppaan törsäämään =) Ja ois tietenkin aviomieheni rakas, vaikkei tilipäivä tälle päivälle osuisikaan ;) Kauppalista onkin noin kilometrin mittainen, koska Nellan syntsäbileet häämöttää muutaman viikon päässä ja leipomishommia on syytä suunnitella jo nyt, ettei taas jää edelliseen iltaan kaikki. Isukki lupasi oikein viedä meidät Kaakkurin Cittariin asti ostoksille, kun siellä on vähän suurempi valikoima kuin tuossa meidän peruscittarissa. Ohjelmassa on myös tietenkin Stockalla käyntiä, kun Nellalle käymme ostamassa vähän kuravehkeitä Syötteen syksyä ajatellen. Siellä on niin hiekkaiset ja luultavastikin märät kujat syssymmällä, niin ei puhettakaan, että ilman kurakamoja ulos lähdettäisiin.
Presynttäreitä vietimme Nellan kanssa kahdestaan toissa-aamuna, kun annoin neidin jo avata yhden lahjan varastosta. Nellan lelut alkavat olla niin vauvajuttuja, ettei tytöllä kiinnosta ne juurikaan ja osan pehmojutuista pesinkin ( =Jari pesi ) jo pois. Itse tosiaankin olen nukkunut vähän huonosti muutamana yönä ja Nellakin on öisin pikkuisen kiukutellut, kun hampaita on taas tulollaan. Jotain piristystä piti siis keksiä ja niinpä avasimme paketin. Toisaalta ehkä ihan hyväkin jo omia lahjoja antaa, kun kuitenkin synttäripäivänä tulee niin monta lahjaa ja uusia leluja! Pitää sitten tehdä taas lelulaatikkoon raivausta ja viedä vaunuunkin pieni leluvarasto, ettei tarvitse kuljetella mukana mitään ylimääräistä.
Osa "pienestä" lahjavarastostamme ja ei
kaikki ole Nellalle vaan osa on myös joululahjoja =)
Ensimmäinen puoli tuntia imeskeltiin naruja ja
ihasteltiin sinettitarraa
Nella ja apuri =) Roosakin oli niin innoissaan paketista,
että hyppäsi kuopimaan paperia tassuillaan "eikö tää jo aukea"-tyyliin.
Hieno! Kaikki osat olivat kiinni niin miljoonalla tavalla,
että koko aamupäivä vierähti tässä hommassa.
Jahans, kuva äipällä vähän tärähtänyt, mutta kuten lapsen
käsistä näkyy, mukana tulleet kirjeet tai luottokortit tai mitkälie
olivat kaikkein kivoimpia - niitä on kiva kantaa suussa ja ärrätä kuten Roosa =)
Tänä viikonloppuna täytyy käydä Pudasjärvellä mutkat pakkailemassa etutelttaa ja siivoamassa vaunu Syötteelle vientiä varten. Lattiankin ajattelin vielä kertaalleen vahata. Käytävä pitäisi muistaa mittoa uutta mattoa varten ja muutenkin pitää tarkistella mitä tavaroita vaunusta vielä puuttuu. Uusi mikro ostettiin viime viikolla ja ei mitattu kaappia johon se tulee, mutta onneksi mikro mahtui kun kaapin oven käytti pois paikaltaan =) Aika nappiin meni!
Minusta on aivan ihanaa, että tulee syksy ja illat alkavat olemaan jo raikkaita. Tulisi vain paljon sellaisia kuulaita pakkasaamuja, ne ovat parhaita ulkoilukelejä. Vuosi sitten syyskuussakinhan oli vielä niin hyvät kelit, kun kävelimme Nellan ja Roosan kanssa Jääliin ja muutenkin ulkoiltiin paljon. Ei tuommoisista hellesäistä Suomen oloissa ole mitään iloa, kun vaikka kotona onkin ei niistä pysty nauttimaan samalla lailla kuin jos olisi jossain ulkomailla. Kotioloissa lämpö vie vain kaiken puhdin pois. Nyt olen jotenkin niin virtaa täynnä, että viikonloppu pitää käyttää hyödyksi ja tehdä vähän kotihommiakin. Pensasaitakin pitäisi leikata ja touhuta vähän pihalla edes malliksi, kun viime kesänäkin pihanhoito oli Jarin varassa enkä kyllä tänä kesänäkään ole mitään siellä saanut aikaiseksi.
Etupihan pehkoa
Pikkukukat alkavat puhkeamaan kukkaan =)
Puhkun ja puhisen oikein paljon energiaa teille kaikille muillekin ja lähden puhisemaan kauppalistan kanssa =)
3 kommenttia:
Hei!
Jotenkin surfaillessa löysin tämän blogin! Näin kesälomalla olen vasta 'löytänyt' yleensäkin koko blogit, on vissiin ollut tavallista enemmän aikaa istua koneella iltaisin. Mutta kerrassaan mukava ylläri :) Kiva oli kattella kuvia teidän neitistä!
terv. Helga, joka viettää vielä kesälomaa Tornion Kaakamossa :)
Heippa Helga!
Kiva, että löysit blogini vaikka aika naftisti tuntuu välillä olevan aikaa päivitellä tätä. Vinkkaa mullekin, jos löydät hyvejä blogeja kun ainahan sitä lukemaan ehtii vaikkei itse ehtisi kirjoittamaan ;)
Ja tulkaahan ihan livenäkin joku päivä käymään!!!
Jo muutamana päivänä ehdinkin käydä sivuillasi, mutta et ollut ehtinyt päivitellä kuulumisia. Kuulemma olit ahkerasti siivonnut :) Ja olihan teillä viikonloppureissukin.
Käyppäs katsomassa Sisustus ja Sepustus -blogi, tosi kiva!
Lähetä kommentti