maanantai 18. tammikuuta 2010

Shoppailua pienestä pitäen!

Ihana uusi viikko ja maitomiesaamu - uusi maitomiesaamu, koska jälleen maitopoika oli uusi ja tällä kertaa jopa voisi puhua "pojasta", kun ehkäpä jopa alle nelikymppinen vikkeläsilmäinen kaveri oli kyseessä. Voisin kuvitella miten Oyssin maitokeskus kouluttaa kaikki maitomiehiksi haluavat tyypit: Kohta 1: parkkeeraa auto talon eteen siten ettei kukaan pääse vahingossakaan ohitse vaikka auto mahtuisi ihan hyvin autokatoksen eteen. Kohta 2: Älä missään nimessä ota kenkiä pois.Kohta 3: Tupakoi aina ennen maidonkeruuta. Roosa reppana pelkää jokaista maidonhakijaa, mutta eihän tätä iloa ole enää kuin kolme kertaa jäljellä ja sitten loppuu maidonmyynti! Hämmästyttää, että minkälaisia määriä äidit maitoa oikein luovuttavat, kun maitomiehellä on aina liian vähän tyhjiä pulloja mukana ja sitten niitä pitää hakea autosta lisää (ja tuoda lisää lunta sisälle kengissä). Nytkin maitomies alkoi purkamaan pulloja keittiönpöydälle ja kysyi, että montako pulloa laitetaan "riittäiskö seitsemän?" Minä siihen vastasin, että "Miten ois 25?". Sitten kun maitomies kysyi tarvitsenko tarroja pulloihin, niin ennenkuin ehdin edes vastata tuli kommenttia, että meneehän niitä varmasti kun maidontuotantokin on niin suurta.... hohhoijakkaa mikäpä olisikaan mukavampaa maanantaina kuin porista silmät ristissä aamutuimaan vieraan miehen kanssa omasta maidontuotannosta...


Haluaisin niin pois tämän pullonkeittoruljanssin
keittiönpöydältä!


Ei saisi valittaa maidontulosta, kun hyvähän se on että sitä tulee, mutta oikeasti milloin loppuu tämä aika että jokapaikka ja kaikki vaatteet ovat koko ajan aivan maidossa? Eikö riittäisi, että maitoa tulee vain lapsen tarpeisiin, kun yritykset lopettaa näistä päivän pumppauskerroista edes toinen, ei onnistu millään. Ja edelleenkään en käytä kokonaisuutena kuin max 10 min./päivä pumppaamiseen eli viisi minuuttia per kerta, jos sitäkään eli aktivointi on ainakin pientä. Tissit ovat kuitenkin pitkin päivää kuin parhaimmatkin Pamela Anderssonit ja maitoa ruiskitaan ympäriinsä (tulkaapa katsomaan kuinka läikikkäät lattiat meillä kokoajan on) ja Nella-parka yrittää välillä tukehtua kaikkeen maitoonsa =( Imetysliivi ovat myöskin aika pyllystä, ainakin Henkkamaukan liivit - ei ole ihmekään, että valitetaan tissien jäävän roiskeläpiksi imetyksen jälkeen. EveLacella näytti olevan tukevahkot liivit, ihan kohtuullisen hintaisetkin, mutta onko kenelläkään niistä kokemusta? Ihan varmuuden vuoksi, jos ne vaikka onkin hyvät, ajattelin pitää EveLace -kutsut, kun en ole itse vielä kertaakaan sellaisille päässyt. Kumma, että aina kun on maitomies-päivä, tunteet kuumenee maidontuotannon vuoksi ;)


Moi!



Äiti minä vilkutan =)


Me ollaan Nellan kanssa urakalla shoppailtu viikonloppu. Oikeastaan aloitettiin kaupungilla lorvailu jo torstaina, kun teimme ensivisiitin vauvakinoon Helsun ja Iiron kanssa. Alkuhämmennyksestä toivuttuamme elämys oli mukava - suosittelen lämpimästi! Me ei vain keltanokkina aluksi tajuttu ettei vaunuja saa ottaa elokuvasaliin mukaan vaan ne jätettiin aulaan. Ulko-ovet lukittiin näytöksen ajaksi, mutta siltikin vähän jänskätti onko kaikki tavarat vielä tallessa, kun kotiin pitäisi lähteä - olihan ne. Elokuva oli Jos rakastat ja tykkäsin kyllä vaikka kyseessä oli nk. musikaali enkä niistä yleensä tykkää esim. Mamma miasta en tykännyt hirveästi. Nellakin tykkäsi niin ettei meinannut malttaa tissiä syödä =) Tietenkin Nella kakkasi kesken elokuvan housuunsa, mutta aulassa oli pari vaipanvaihtopistettä VAIPPOINEEN! Oli myös kertakäyttöalustoja, pyllypyyhkeitä ja jopa ruokalappuja! Ei ois tarttenut siis ottaa mukaan kuin varavaatteet ja harsoja vaikkei edes varavaatteita tällä kertaa tarvittu. Mukaan sai "puuhapussin" jossa oli paketillinen pilttipuuroa, esitteitä ja Cars kuveja. Kaiken muun hyvän lisäksi Heli vielä voitti arvonnasta Iirolle ruokailuvälinesetin joten plussan puolelle taidettiin reissusta jäädä! Taidetaan mennä toistekin =)

Perjantaina jatkettiin shoppailulla perheen tyttöjen kesken. Isukki liittyi työpäivän jälkeen seuraan ja onneksi, koska Roosa alkoi osoittamaan jo kakkahädän merkkejä. Helpommalla päästiin, kun Jari lähti koiraa ulkoiluttamaan eikä minulla tarvinut alkaa Nellaa pukemaan kesken kauppareissun. Vähän hankalaa näin talvikeleillä pienen lapsen shoppailu, kun pitää pukea ulos reilusti vaatetta ja sitten tulee kaupassa kuuma. Tällä kertaa ei ehditty Stockaa kauemmas kauppaan joten riipaisin tytöltä ulkovaatteet pois ja niinhän neiti sai istuskella törstinä vaunuissa ja katsella maailman menoa. Aika hyvin Nella viihtyikin vaunuissa, kun kerrankin hoksasin nostaa selkänojan pystyyn ja tyttö näkikin jotakin puoli-istuvassa asennossa lampaankarvojen keskeltä. Nellasta onkin varmaan hauskaa käydä Stockmannilla, kun kaikki tutut tulevat juttelemaan ja ihastelemaan äidin vauvelia. Sain kerrankin jopa ostettua jotakin joululahjaksi saadulla lahjakortilla ja hyviä löytöjä tietenkin =) Alusvaatepuolen Johanna vielä pelasti päiväni (ja oikeastaan vielä tämän viikonkin) sanomalla minua kauniiksi, kun valitin leikkausarven päällä roikkuvasta läskistä samalla kun hain itseni (=Jarin!) piristykseksi sellaisia pitsiliivejä jotka saa taittumaan kunnolla imetystä varten. Kuulin myös, että olisi kannattanut heti leikkauksen jälkeen alkaa pitämään kaikkien miesten mielestä ;) ihania housuliivejä niin se auttaisi vatsan palautumista. Se on varmaan myöhäistä jo meikäläisen kohdalla enkä muutenkaan enää mammapikkareiden jälkeen viitsi Jaria housuliiveillä kiusata - tiedä vaikka vaihtaisi nuorempaan ja nätimpään ;)



Perjantain saalis - näyttää aika pieneltä kun on purettu pusseista pois!


Lauantaina hurautettiin Ikeaan lamppuostoksille! Matkalla käytiin Kemin Lastentarvikkeesta tilaamassa Nellalle uusi hieno turvaistuin, kun entinen alkaa käydä pieneksi. Just oli ainokainen vaaleanpunainen mennyt joten tilaukseenhan se meni, täytyy Nellan vielä reilu kuukausi kasvatella jalkoja ulos kaukalosta =) Ikeassa olisi taas mennyt perinteinen tunti, mutta muutama muukin oli päättänyt lähteä Haaparantaan ja kassoille oli hieman jonoa. Minä en kyllä mitään ihmeitä Ikeasta koskaan löydä, mutta säilytyslaatikoita yms. tarttuu aina mukaan. Jari on fanaattinen varaston kerääjä pattereiden ja lampun hehkujen suhteen ja niitä tulikin sitten vino pino "varalle" ostettua. Lamppuja ostettiin kolme, mutta niitä tulikin vahingossa neljä, kun ei huomattu että yhden lampun sisällä oli toinen pienempi eli se oli tuplapakkaus. Eiköhän sillekin jostain paikka siunaannut, kunhan jossain välissä pääsis vähän pölläyttämään näitä meidän nurkkia ja järjestämään paikkoja. Roosa vietti hupiaikaa Ikeareissun ajan syntymäkodissaan. Siellä oli neljä aikuista koiraa + kuusi pentua joten vilinää riitti. Oli muuten ihan pikkuisen ihania koiravauvoja, oisin voinut ottaa kaikki heti meille mukaan. No ehkei sentään...



Nella on jo niin iso, ettei kohta mahdu enää vaunuihinkaan!
Äidin vauva...

Sunnuntaina lähdettiin Nellan kanssa vaihteeksi kaupungille pois Jarin jaloista, kun isukki aloitti siivousurakan. Taka-ajatuksena Jarilla oli tietenkin, että kun nopeasti siivoaa, saa rauhassa pötkötellä sohvalla ja keskittyä Piparitalon painajaiseen (Vuorisen uusin kirja). Pitäähän Jarillakin saada joskus omaa aikaa kotosalla joten suuntasimme Nellan kanssa kaupungille tarkoituksena kiertää ne kaupat missä perjantaina aiottiin käydä. Teinkin muutamia hienoja löytöjä kuten Henkkamaukalta HelloKitty-uikkarit Nellalle eurolla! Nella reppana oli ihan kuumissaan, kun Bisketissä nautiskeli ravitsevan rintamaito-välipalan äidin vedellessä pokkana maitokaakaota kermalla(!) ja laskiaispullaa. Ei jaksettu enää käydä muualla kuin Pukumiehessä ja ylläri pylläri Stockalla ennenkuin kurvasimme takaisin Jylkynkankaalle. Jottei olisi liika mökkihöperyys yllättänyt lähdettiin vielä ruuan päälle Jääliin kylään =) Nyt voikin sitten taas hetken viettää ihan kotosalla - sekin on mukavaa =)

Ja sekin ois mukavaa, jos kävis joskus vieraita... ;)


Nellukan kummitäti Mirtsukka toi ihania tulppaaneita!
Ja taustalla ei ole jouluvalot vaan ympärivuotiset pölynkerääjät =)



Nella on muutaman kerran kääntynty mahalleen ja päätettiin Roosan kanssa vähän yrittää opettaa Nellalle miten masulleen pääsee. Huom.Tässä Roosa tekee alkuverryttelyjä.



Sitten Roosa näyttää mallia.



Tässä kerrotaan ohjeet suudelmin.



Jee tää on mukavaa, vaikka äiti tällä kertaa vähän auttoikin!



Kaverukset aina kylki kylkeä vasten!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Kotiäidin kohokohtia

Näköjään vaikeinta aina tässä kirjoittelemisessa keksiä sopiva otsikko =) Kotiäidin toinen ajankulu eli facebook saa myös harmaat aivosolut edes vähän liikenteeseen, kun päivittää statusta. Toisaalta sielläkin voisi olla valikko mihin voisi tallentaa vakipäivityksiä; nukkumaan, ulkoilemaan, jne. Tosi tapahtumarikas elämä mulla ;) Oikeasti kun on pienen lapsen ja koiran kanssa kotona, tulee pienistä asioista isoja ja isoista tooosi isoja. Viikon kohokohta on kun poiketaan arkirutiineista ja esim. käy vieraita. Paitsi ettei meillä kuulemma tarvitse enää käydä, kun kuulumiset voi lukea täältäkin!!! No onneksi joku kuitenkin aina joskus pistäytyy ja nyt kun ei ole niin kova pakkanen pääsee itsekin ihmisten ilmoille. Eilen oli oikea onnenpäivä, kun kaksi tuntia oltiin koko porukka ulkoilemassa ja illalla kävi KAHDET vieraat - jeeee =) Löydettiin Kuivasjärven koirapuistokin joka jostain syystä on jäänyt meiltä huomaamatta ja Roobertti oli ihan mielissään, kun sai äippää ja iskää siellä juoksuttaa. Lieneekö näillä seuduilla jylläävä keuhkotauti syynä, mutta yhtään koiraa puistossa ei ollut vaikka muuten niitä tuli vastaan koko ajan.



Äiti elääää häiritse kun toinen leikkii!!!



Hei tuo ankka puhuu!

Onnenaiheita on muitakin! Tämä äiti on suorastaan hekumoissaan Nellukan unihommista! Viime yönä neiti taas nukkua posotti melkein 12 tuntia yhtä soittoa. Toissa iltanakin Nella alkoi nukkumaan kahdeksan kieppeillä äidin sylissä ja parin syöntikerran jälkeen jäi onnellisena nukkumaan jo kymmenen kieppeillä. Tosin melko harvinaista meillä, että tyttö heräsi kahden ja kolmen välillä kerran syömään, kun meillä ei oikein koskaan yöherätyksiä ole ollut. Onneksi hän sitten alkoi uudestaan nukkumaan (malttoi kiljahtelemiseltaan =)) ja nukkui melkein kymmeneen. Ajattelinkin, että nytkö ei maito enää pidä nälkää koko yötä loitolla, mutta viime yönä nukuttiinkin sitten puoli yhdeksästä aamu kahdeksaan! Eikä taaskaan herännyt kun kymmeneltä vein omaan sänkyyn! Meillä on ihan pikkuisen ollut hankaluuksia nukkumaanlaiton kanssa, kun äidin sylissä kyllä nukutaan, mutta jos yrittää omaan sänkyyn nostaa niin aivan varmasti herätään ja monesti kunnes ollaan puolen yön paikkeilla asetuttu nukkumaan. Tosi monena aamuna myös herättiin jo seitsemältä ja ajattelinkin, että se aika tasaantui heräämisajaksi, mutta ei tuossa kahdeksassakaan mitään vikaa ole =) Vielä kun saisi vähän aikaisemmin neidin jäämään omaan sänkyyn, mutta eiköhän sekin aika vielä joskus koita. Oikeastaan parempikin, että antaa rauhassa tunteroisen sylissä nukkua ennenkuin yrittää siirrellä, niin ehtii uni vähän syvetä.



Äidin sylissä on välillä vähän ruuhkaa!



Isi nyt on mun vuoro!

Eilen oli Nellalla taas kaikki nahat lähteneet pyllystä ja epäilen syyksi Liberon vaippoja! Olemme nyt rintarinnan käyttäneet sekä Pampersia että Liberoa, mutta nyt täytyy käyttää muutama päivä kumpaakin erikseen niin näkee kummat vaipat ovat syynä. Kummatkaan ei ainakaan meidän neidin "pikkukakkoihin" pysty vaan pääsääntöisesti aina kun tulee kakka, menevät vaatteet pesuun! Eilenkin menivät ihan kahteen otteeseen, kun neiti viiden päivän panttauksen ja punnertamisen jälkeen luumusoseen voimalla räjäytti suolen tyhjäksi. Neuvolalääkäri sanoi ettei tarvitsisi antaa luumua vieläkään, että äidinmaitoa syövä vauva kakkaa kahdeksasti päivässä tai kerran kahdeksassa päivässä, mutta meillä Nella on kyllä jo muutaman kakattoman päivän jälkeen aivan kiukkuinen turhasta punnertamisesta eikä tissikään meinaa maistua, kun ei toisesta päästä saa liikoja päästettyä pihalle. Neuvolassakin näyttää jokainen täti ja lääkäri sanovan useimmista asioista eri tavalla joten viisainta kun tekee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu eikä edes tarkistamatta välttämättä luota oman neuvolantädin sanomisiin. Minullekin sanottiin silloin kun raskausdiabetes todettiin ettei saa syödä ollenkaan hiilihydraatteja ja diabeteshoitaja oli siitä aivan kauhuissaan, kun lapselle on myrkyllistä jos äiti ei syö hiilihydraatteja. Sitten sanottiin, että uusien sääntöjen mukaan raskausdiabeteksen ensimmäinen seuranta sokerirasitustestillä synnytyksen jälkeen on uusien sääntöjen mukaan vasta vuoden päästä, kun se oikeasti on 12 VIIKON päästä synnytyksestä. Meille ei muistettu sanoa, että pneumikokkirokotteen voi ostaa itse, kiitos vain Helille että saatiin asia tietoon ja resepti rokotteelle. Neuvolatädin mukaan nykysäännöillä lapselle pitää alkaa antamaan "makuja" vaikka täysimetyksellä onkin, että lapsi saa riittävästi vitamiineja ja täysimetysohjeet ja suositukset pidemmästä imetyksestä koskevat lähinnä kehitysmaita!? Lääkäri oli täysin tietämätön tällaisesta asiasta ja sanoi ettei mitään tämmöisiä ohjeistuksia ole ja ettei missään nimessä tarvitse sellaiselle lapselle joka on kasvanut näin hyvin (4kk 7080g 63cm) antaa mitään ylimääräistä - korkeintaan luumua jos ei masu toimi. Otapa sitten selvää ja tarkistele kaikki mitä sanotaan tai tee helpommasti niinkuin itsestä tuntuu!!!



Outo valoilmiö joka on näkynyt muutamana päivänä!
Piti ihan kuva ottaa todisteeksi =)

Jaahas vaunuista alkoi kiljahtelu kuulumaan! Oikein hyvää alkanutta viikkoa!



Tästäkö sais vähän vauhtia niin pääsis liikkeelle!