maanantai 26. heinäkuuta 2010

Onnenmurusia jauhopurkeista

Meillä on nykyisin koko ajan sekamelska, kun äidin pikkuapuri purkaa sitä tehden paikkoja, kun itse niitä ehdin siivota. Roosa kantaa ulkoa jalkapallokentän verran ruohoa sisälle turkissaan ja vaikka kuinka imuroi, niin aina näyttää kuin viimeksi olisi imuroitu viime vuonna. Jostain pitää löytää sisäinen harmonia ja tällä kertaa se löytyi Stockamnnin taloustavaraosastolta, kun sijoitin loput synttäripäivän lahjakortista uusiin kuiva-ainepurkkeihin. Ihan kaikkiin kuiva-aineisiin eivät purkit vielä riittäneet ( ja sitäpaitsi ostin hyllyn tyhjäksi! ), mutta hommataan pikkuhiljaa lisää. Minusta on maailman rasittavinta, kun kaikki jauhopussit ovat kaapissa levällään varsinkin, kun meillä ei ole järisyttävästi ylimääräistä kaappitilaa keittiössä.

No tältä ne näyttää!
Eliminoi mielessäsi kaikki muut purkit kaapista niin näyttää
vielä hyvemmälle ;)

Kun aloin keittiönkaappeja kuvaamaan, niin ajattelin samalla paljastaa astiakaapin sisällön. Me kumpikin Jarin kanssa omistettiin sinistä teemaa ja minä lisäksi keltaista, kun lyötiin hynttyyt yhteen. Sattuneesta syystä, nyt haluttaisi kerätä jotain hillittyä vaaleaa sarjaa, mutta ei oikein mitään miellyttävää ole silmiin osunut. Rörstrandilla oli Haaparannan Iittalan Outletissa jotain valkoista perussettiä, mikä oli paras tähän asti näkemistäni, mutta en ehtinyt vielä tarkemmin sitä silmäillä olisiko se sopiva "pyhäastiasto". Teemat ovat siis ihan jokapäiväisessä käytössä ja olisi kiva olla jokin juhlavampikin astiasto. Ehdotuksia otetaan mielenkiinnolla vastaan, jos mieleesi joku soppeli sarja juolahtaa =)


Tosin sininenhän on kuulemma palaamassa muotiin =)

Näihin tunnelmiin!!!

3 kommenttia:

Madison kirjoitti...

Eika, no makin olin tanaan jauhopurkki ostoksilla, ihan Ikeassa tosin. Mutta musta kans kiva etta ne on jarjestyksessa ja purkkie oltava samanlaisia. Kaappi pysyy siistina ja samoten on kiva leipoa kun jauhot ei pollya pussista jne. :)

Anu kirjoitti...

Minä en edes hoksannut Ikeasta purkkeja katsoa, kun olin silmäni jo iskenyt noihin Stockan omiin Stockmann Casa -merkkisiin purkkeihin. Aika monta pitää vielä käydä ostamassa ja sitten olisi ihana ostaa metalliset mitat joka purkkiin =)

Madison kirjoitti...

No onhan nuo NIIN paljon tyylikkaammat kun Ikean!! :)
Oishan tuota itsekin voinut kylla satsata kerralla parempiin. Katos ei oo stockka enaan kovin usein mielessa. ;)
Omat mitat olisikin hyva idea.