sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Sateinen sunnuntai


Miss hiekkalaatikko ;)


Mitä yhteistä on kesällä ja bloggailulla? No ei mitään! Kesällä jaksaa juuri ja juuri lukea kaikkien muiden blogeja, mutta oman tekoon ei aika näytä riittävän millään. Tietenkin rakas tyttäreni joka on saanut jalat alleen, on niin vikkelä ettei äiti ehdi muuta kuin juosta perässä ja toitottaa soosoota. Nella ottaa joitain askelia puuta vasten ja on näppärä tyttö kiipeilemään joka paikkaan. Konttausvauhdilla voitettaisiin taatusti joku juoksukilpailu tai ryömimisvauhdilla, koska konttaaminen rajoittuu pariin konttausliikkeeseen josta sujuvasti luisutaan takaisin ryömimisasentoon ja soronoo sitten mennään niin, että hiukset tuulessa lepattaa.


Miten niin ei saa portaille mennä?!

Niin se aika vain lipattaa menemään niin nopeasti että ei ehdi edes ymmärtää! Nellakin täyttää jo reilun kuukauden päästä vuoden ja nyt pitää jo hiukan tarjoiluja miettiä, ettei ihan viime tippaan jää. Varastossa odottaakin jo hamstraajaäidin ja -isän ostamia synttärilahjoja valmiiksi paketoituina. Alennusmyynnit taitavatkin olla nykyisin uusi harrastukseni ;) Joululahjatkin on kummilapsille ostettuna ja pikkuhiljaa pitänee ostella muutkin alta pois.


Neiti kesäheinä

Nepsukka on kasvanut jo ihan isoksi tytöksi. Mittoja en nyt osaa kertoa, kun edellinen neuvola oli kesäkuun puolessa välissä ja seuraavaksi on vasta yksivuotisneuvola, mutta pitkä neiti meillä on ja painavakin, käsissä tuntuu jos päivän pitelee tyttöä sylissä. Ihan mukavaa onkin nyt, kun voidaan viettää jo vähän päivisin aikaa ulkona hiekkalaatikolla ja kiikuskelemassa, ettei ihan mökkihöperöinä joudu olemaan. Tietenkin kannamme mukanamme kasan hiekkaa sisälle, kun Nella ryömii hiekkiksella ja kerää kaiken hiekan vaatteisiinsa. Illtaisin onkin pitänyt ihan saippuapesuilla käydä, kun hiekkaa on vaipankin sisällä asti ja Nellan uusi harrastus on puskea puolet ruuasta tukkaan. Tietenkin vähintään kahdesti viikossa on saunottukin ja tyttö kyllä tykkää lauteilla vesiastiassa istuskella =) Uimishommat on jääneet nyt kesällä vähemmälle, mitä nyt yksi yö käytiin Kiannon Kuohuissa ja siellä käytiin myös kylpylässä. Itse en viime kesänä saanut uida ja nyt ei voi kun imetän vieläkin, niin vesi tuntuu rintoihin niin kylmältä, että pelottaa että ne tulehtuvat. Autossakin on ilmastointi vihoviimeinen kapistus jonka kytken aina pois päältä. Ihan sama kuinka lämmin keli on ja kuinka pienellä ilmastointi on, niin meikäläisen tisseissä heti tuntuu. Eilenkin oli jo muutenkin niin kylmä, että penkinlämmitin piti taas ottaa käyttöön.

Jahans neiti heräsi päikkäreiltään joten pitänee alkaa ruuan lämmitykseen! Kyllä se on niiiiiiiiin ihana =)


Ei kommentteja: