Aivan tajutonta miten ei ehdi tekemään ihan mitään!!! Ei voi syyttää edes joulukiireitä, kun lahjatkin on suurimmaksi osaksi ostettuna, kortit postitusta vaille valmiit ja kinkkukin tilattuna. Jotenkin vain kaikki aika menee suunnitellessa tai ajankäyttöni vaatisi hieman tarkistusta parempaan suuntaan. Liian monta rautaa taitaa olla tulessa koko ajan?! Tällä hetkellä varmaan toimintani on malliesimerkki naisen toiminnan karikatyyristä; miten mennessä teen yhtä asiaa ja palatessa toista ja loppujen lopuksi kaikki hommat ovat levällään. Blogitekstien alkujakin on varmasti niin monta kuin päivää viime päivityksestä, kun aina on ilmaantunut jotain muuta hommaa ja sittenpä kirjoittelua ei enää ole ehtinytkään jatkaa. Thank God Jari on lomalla joulu- ja väliviikon... Luultavasti odotukset ovat liian korkealla, mitä silloin pitäisi ehtiä tehdä ja loppujen lopuksi kiukkuan ja puhkun, kun kaikki jää tekemättä =)
Adidas-tyttö ja bestis
Pyykösen lahjatavarapakkaamo on onneksi pyörähtänyt käyntiin ja Nellakin viihtyy katsellessa kuinka äiti rapisuttelee papereita. Roosa luulee, että kaikki lahjanarupaketit ovat sen uusia leluja ja silmä tarkkana saa seurata minne narut kulkeutuvat. Eilen jopa luovutettiin yksi paketti pukin mukaan ja tarkoituksena olisi kerrankin toimia pukin jakeluapumiehenä jo ennen aattoa tai aatonaattoa...
Lahjaruljanssi aloitettuna!
Todettiin viime viikonloppuna, että ensi vuonna ehkä kannattaa ajoittaa kaupassa käynti johonkin muuhun kuin veronpalautusviikonloppuun. Aivan älytön kuinka paljon kaupungissa oli väkeä kuin Vilikkilässä kissoja. Meilläkään ei oikeasti ollut mitään asiaa kaupungille, mutta perjantaina kävimme Stockalla hakemassa Nellalle syöttötuolin. Aika kivuttomasti Stockan reissu sujui, Nella reppana vain aina läkähtyy kaukalossa nukkuessaan vaikka kuinka yrittää availla pukua ja pukea puvun alle vähän vaatetta. Ei kuitenkaan aivan vähissä vaatteissakaan viitsisi taas ulkoilmaan viedä. Tuon pukemishomman vuoksi toivoisin että olisi kesä =)
Lähtövalmiina
Ostimme Nellalle Stokken TrippTrapp -syöttötuolin - valkoisen tietenkin! Arvatkaa vain että pitikö sitä alkaa välittömästi kotona kokoamaan? Jari tietenkin malttamattomana levitteli kaikki osat ja minä komensin lukemaan käyttöohjeet, että tulee oikein kasattua. Jari kyllä ihan tottelevaisesti tutustui mukana tulleeseen kirjaan kohdassa "käyttöohjeet" ja alkoi kasaamaan tuolia. Eihän käyttöohjekohdassa luonnollisestikaan mitään kasausohjetta ollut ja aivan pikkuisen monta kertaa kuului, että miksei noinkin hienossa tuolissa ole kasausohjetta ja "aivan käsittämätöntä" kuultiin noin kymmenen kertaa. Tuoli tuli kasattua pienen tuskailun jälkeen ja minä sitten kasasin kaikki liput ja laput, jotka tuli mukana, yhteen kasaan mahdollista myöhempää tarvetta varten. Nippu ajautui vahingossa uusien vauva- ja kakspluslehtien kanssa vessaan mikä siis on ainoa paikka missä meikäläinen jotain ehtii joskus vilaisemaan. Minä ajattelin itsekin tutustua vihon käyttöohjeisiin ja mikä se sieltä löytyikään - KOKOAMISOHJE =D Pitää seuraavalla kerralla muistaa, että Jari on mies ja kun kuuluu ettei jotain löydy, käydä itse se omin pikku kätösin hakemassa =)
Lauantaina lähdimme Kodinykköseen ostamaan Nellalle uudet pussilakanat, kun Anttilan kuvastossa oli niin söpöt Nalle Puh jutut. Siellä olikin aivan tautisesti porukkaa, mutta aika jouhevasti ilman minkäänlaista stressiä pääsimme kassalle asti. Kaivoin etukupongit esiin ja niissähän luki kissankokoisin kirjaimin, että käy Anttilan tavarataloissa ja me olimme Paljekujan kodinkykkösessä! Onneksi kassa oli niin joustava, että otti kupongit ja alennus saatiin! Eihän se nyt maailmaa olisi kaatanut, jos kupongit ois jääneet käyttämättä, mutta saatiinpa kuitenkin 20% alennus. Nellalle olisi pitänyt käydä kaupungista ostamassa uusi harsopaketti joita kuluu aivan käsittämätön määrä, mutta ihan suosiolla jätettiin myöhempään kertaan.
Äiti yliarvioi taas vaatetuksen määrän, villatakin olisi
voinut jättää kotiin suosiolla vaikka sekin oli kaupassa auki!
Nellukka täytti lauantaina kolme kuukautta ja kyllä neiti onkin jo niin iso, että aivan älytön. Ihan silmissä äitin kulta kasvaa ja todisteet kasvusta saadaan torstain neuvolassa. Hieman jänskättää ensimmäinen piikkirokote - äitiä ei Nellaa =)
Nella 3 kk
Mukavaa viikkoa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti