Nyt ei oikein joulufiilikset ole nostaneet päätään vaikka ulkona on mitä tunnelmallisin keli ja jouluun on enää viikko aikaa. Hetkellisiä hyvänolontunteita onneksi ajoittain ehtii välähtämään kunnes tunnelma taas latistuu =( Kaikkein ihanteellisinta olisi, jos ihan kaikki joulutohinat ehtisi tehdä alta pois jo marraskuussa ja joulukuun voisi vaan keskittyä nautiskelemaan. Minun mielestä joulu loppuu tapaninpäivänä joten jouluilut on syytä keskittää marras-/joulukuulle. Jouluvalot jo koristukset pitääkin siis laittaa jo hyvissä ajoin ennen joulua piristämään synkkiä valottomia iltoja. Joulun jälkeen alkaa kevään ja kesän odotus ja mitä nopeammin saa joulun koottua takaisin kaapin perukoille, sitä nopeammin kevät koittaa! No jospa joulumielen vielä ehtisi löytämään, kun Jarilla alkaa perjantaina kahden viikon loma ja saa rauhassa joulunaluspäivät häärätä. Viikonloppuna lähdetään kuusen hakuun ja otetaan mummo mukaan syylliseksi, jos joku tulee syyttämään kuusivarkaudesta =) Maanantaina paistetaan jo kinkku ja syödään niin että napa rutisee! Stockalta ajattelin hakea juustotiskiltä pikkunökäreitä maistiaisiksi ja pipareiden kanssa nautiskeltaviksi.
Kävin sunnuntaina suorittamassa viimeisiä jouluostoksia ja mitä sain ostettua - kaksi kimppua tulppaaneita - en mitään muuta! Ei vaan yksinkertaisesti löytynyt mitään mitä etsin. On muuten tuskallista imettävänä äitinä etsinä jotain kohtuullista päällepantavaa. Haluaisin jonkun ihanan neulemekon jossa olisi niin suuri kaulus että pystyy imettämään suuremmin strippaamatta, mutta ei mistään ole löytynyt. Minulla on yksi sininen vastaava mekko, mutta se on tehty ehkä turhan paksusta langasta kun haluaisin sileää neulosta ja yksinkertaista kokonaisuutta. Jossain lehdessä näin Ivanan valkoisen neulemekon, mutta hintaakin oli heti 230€!!! Voi olla, että olen jouluna alasti, kun ei ole mitään vaatteita!
Kävin muuten sunnuntaina pitkästä aikaa Pukumiehessä ja täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt sen vaatevalikoimasta. Olisi ollut vaikka minkälaista minua miellyttävää vaatekappaletta, jos ei oteta huomioon imettämistä. Mutta alennusmyyntien koittaessa voi olla, että suuntaan askeleeni kohti Pukumiestä ja ehkä löydänkin sieltä jotain myös nykyiseen tilanteeseen sopivaa pukinetta. Tai oikeastaan nykyisen vaatevarastoni huomioiden olisi erittäin toivottavaa, että jotakin löytyisi!
Pitkästä aikaa olen ajautunut tilanteeseen, että pitäisi ostaa puuteri! Ehtymätön meikkivarastoni on kokenut kolahduksen ja puuteri on ihan finaalissa! Eihän se kestänytkään, kun viimeiset pari vuotta =) Käytän todella vähän puuteria ja nyt pitää ihan kauppalappuun rustata, että PUUTERI =) eihän sitä muuten muista ostaa ja eikä sen loppumistakaan muista, kun vasta tilanteessa jossa sitä tarvitsisi. Ripsivärikin alkaa taas olemaan finaalissa eikä kaapista löydy yhtään Rubinsteinin Lash Queeniä tai oikeastaan mitään muutakaan. Onneksi voidepurnukoita löytyy ja erittäin hyvä tilaisuus onkin testata kaikkea mitä ei aikaisemmin ole ehtinyt testaamaan - on nimittäin jokunen näytepurkki odottelemassa vuoroaan! Surutta olen heittänyt pois semmoiset joista en ole tykännyt, mutta helmiäkin on löytynyt kuten Lancomen Genifique eyes - aivan ihana silmänympärystuote: suosittelen!
Neiti Aurinkoinen
Nella opettelee "lukemaan" imemällä kirjan sivuja ahkerasti =)
Neuvolantäti näki jo pari hampaanalkua jotka saattavat
puhjeta vasta vaikka kuukauden päästä, mutta luultavasti
kutittelevat jo kovasti ja kouratkin on ihan punaiseksi syöty!
Nellukka nukkua tursottaa vaunuissa toisilla päikkäreillä ja kohtapuoliin alan tyttöä herättelemään. Äitin rakas on niin reipas nukkumaan yöllä ettei illalla tahdo tulla uni, jos oikein kovasti aletaan päikkäreitä venyttelemään. Tänään totesin, ettei Nellaa kannata oikeastaan edes yrittää alkaa nukuttamaan ennen kymmentä, kun neiti nukahtaa kuitenkin vasta yhdeltätoista ja nykyisin herää aika tasan tarkkaan kello puoli kymmenen. Ehkäpä sitten kun alkaa löytymään enemmän liikettä ja touhua tyttösestä, alkaa illallakin aikaisemmin jo ramaisemaan. Tai sitten siitä on tullut vanhempiinsa eli aamulla nukutaan ja illalla kukutaan...
Ja vielä äidin pikku linssilude joka ilmaantuu aina esiintymään,
kun kamera kaivetaan esille =)
Nellukan sänky sai hienon prinsessa katoksen valoineen lauantaina
Ihania enkelivaloja piti ihan suu auki katsella illalla =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti